Taidekritiikkiä dialogina
"Usein selkein Baltic Circlen teoksia yhteen liimaava tekijä ovat katsojat itse, tutut kasvot, jotka kiertävät esityksestä toiseen. Kuitenkin tänä vuonna teokset tuntuivat liittyvän ja jatkavan toistensa teemoja aivan erityisen sulavasti."
"Sky of Timen ominaislaadut palaavat ehkä pääsääntöisesti sen minimalismiin. Se ei stimuloi aisteja tai mahtaile vaikutelmilla. Kaikkiaan se vaikuttanee enemmän poissaolon, etäisyyden ja häilyvyyden kuin läsnäolon kautta."
"Lukutapojemme erilaisuus on kiinnostavaa. Taisin kyllä lukiessani joidenkin yksittäisten kuvausten aikana siirtyä surrealistisviritteiselle tasolle, mutta yleisesti ottaen siis otin tekstin melko ”tosissani”. Jos kokemukseesi vaikutti tuo teatteriesitys, omaani luultavasti vaikutti lukemani Fagerholmin haastattelu, jossa käsitellään kirjoitusprosessin käynnistäneitä tositapahtumia hänen kotikaupungissaan. Ei kai voi olla laskematta tekstille ansioksi, että se voi herättää näin luontevan spontaanisti erilaisia vastaanottotapoja."
"Koirat eivät käytä housuja ei kerro spesifisti traumasta selviämisestä, vaan yleisemmällä tasolla elämän löytämisestä uudelleen: sisäisen ja ulkoisen maailman tasapainon saavuttamisesta."
"Seksuaalisuutta on sivuttu taiteessa viime vuosina jonkun verran, mutta en muista äkkiseltään teosta, joka olisi Ars Erotican tapaan keskittynyt seksuaalisuuteen sinänsä, kattokäsitteenä. Siksi aihe tuntui kunnianhimoiselta, jotenkin isolta ja abstraktilta."
"On myös syytä muistaa, että Kansallisoopperan kaltaiselta laitokselta sopii jopa ajoittain odottaakin Suurten Teosten alkuperäisen hengen säilyttämistä."
"Teosten nimissä viitataan pyhiinvaeltajiin. Yhdessä kartalle sijoitetun Paratiisin kanssa ne vahvistavat ideaa maailmasta, jossa henkisyys on konkreettisesti läsnä, ja jossa Paratiisin voi löytää maan päältä."
"Väkivaltaa on elokuvassa melko vähän, mutta se on sitäkin intensiivisempää, sillä se on henkilökohtaista. Se on suoranaista raivoa siitä, että kaiken hyvän pitää mennä."
"Mietin, mitä teoksista voisi ottaa pois niin, että hahmoissa säilyisi nykyisen kaltainen tunnistettavuus. Entä kuinka paljon niihin voisi enää lisätä? Vastaus kumpaankin tuntuu olevan: ei mitään."
"Monesti kuulee puhuttavan ”ajattomasta” musiikista nimenomaan melodioille rakentuvien kitarapopkappaleiden kohdalla, mutta tällainen kuvailu sopii mielestäni, jos mihinkään, jopa paremmin IV:n kaltaiseen levyyn."
Seiskan pojat 