"Lasityttö on sikäli esimerkillinen kappale, että siinä yhdistyvät levyn kolme peruselementtiä: iskevä groove, tehokas kertosäe ja korviahivelevät, todella pitkälle mietityt sovitukset."
Kuukausi: huhtikuu 2019
Osavuosikatsaus, eli mitä on tullut tehtyä
"Keskustelumuoto on ehkä jo lähtökohtaisesti yleisempää populaarikulttuurin teosten arvioinnissa, ainakin jos lasketaan mukaan podcastit ja radio. Sen vuoksi pidän meidän osalta ihan virkistävänä sitä, että käymme juuri taidenäyttelyissä ym. joita ei ehkä samalla tavalla mielletä ”yhdessä” koettaviksi, tai ne eivät muodosta samalla tavalla yhteisesti koettuja ilmiöitä kuin populaarikulttuurin tuotteet, jolloin niistä ei myöskään keskustella julkisesti samalla tavalla."
Kari Cavén: Työmiehen päiväkirja, Galerie Anhava
"Cavénin näyttelyssä kuvittelen teosten taakse hahmon, joka on kuljeksinut kokeilemassa erilaisia työtehtäviä, mutta jonka mielikuvitus ja lapsenomainen luovuus tekevät sääntöihin perustuvan työn suorittamisen mahdottomaksi."
Miehen kosketus, Espoon kaupunginteatteri
"Miehen kosketus edustaa jonkinlaista pakollista baby stepiä kehityksessä, jossa vielä joskus miesten tunteet eivät enää ole mystis-katarttisia ilmestyksiä, eikä miehen tunteella ole kategorista etuoikeutta tulla käsitellyksi kiinnostavampana ja syvempänä kuin naisen tunteella."