Taidekritiikkiä dialogina
Saimme kunnian juontaa Suomen arvostelijain liiton 70-vuotisjuhla-podcastin. Kolmessa jaksossa käsitellään kritiikin tulevaisuutta (vieraina Anu Koivunen ja Maaria Ylikangas), kuratointia ja kritiikkiä (Satu Herrala ja Jussi Koitela) sekä kuunnelma- ja podcast-kritiikkiä (Sampsa Oinaala ja Joel Teixeira Neves).
"On kiinnostavaa, miten Kuuntelemisessa tulee samanaikaisesti yhteen jotain tosi pientä ja suurta. Äänihän on ihan mahtavan kokoista, niin isoa, että koko paikka tärisee. Mutta samalla se kuitenkin herkistää mitä pienimmille värähtelyille ja paineen tunnuille kehossa."
"Näen tavallaan jokaisessa näyttelyn teoksessa samanaikaisesti kaksi tasoa: itse teoksen, mutta myös taiteilijan itsensä, ikään kuin jokainen teos syntyisi uudestaan juuri sillä sekunnilla, kun silmä sen tavoittaa."
"Kuunnelmista ei tullut lainkaan olo, että kuuntelen ehdottomien nuorten taiteilijoiden shokeerausyrityksiä, vaan teosten aura on täysin päinvastainen: kutsuva, kuulijaan luottava, lämmin ja humoristinen, eikä silti lipevä."
"Joku kriitikko kuvaili levyn äänitekstuuria ”visvaiseksi”, eikä se toden totta kilkuta eteenpäin lasin- ja titaaninkiiltävänä. Teknologista äänenhallintaa onkin käytetty tavallaan itseään vastaan, ja itse yhdistän mielessäni esimerkiksi levyn särökitaroita ja synamattoja hämmentävänkin spontaanisti maahan ja omituisiin orgaanisiin mielikuviin."
"Sarja on tosi laadukas kaikkine yksityiskohtineen, mutta en – varsinkaan lopussa – päässyt kuitenkaan yli siitä, että se tuntui vähän sellaiselta rahoitusalaa opiskelevien kundien etkoilusarjalta."
"Teokset liittyvät tekijöiden taiteellisiin opinnäytetöihin, joten kokonaisuus on hyvin monipuolinen: se ulottuu melko puhtaista dokumenttikuvista muodollisiin ja materiaalisiin kokeiluihin, ja teemat puolestaan havainnon ja (tilassa) olemisen nyanssien tutkimisesta representaation, luontosuhteen, tyhjenevän maaseudun ja kolonialismin kysymyksiin."
"Kuolema ja sitä sivuava utooppisuus ovat kenties kaksi hallitsevinta teemaa tämän hetken taiteessa. Se johtunee siitä, että ne koskettavat kaikkia, mutta samalla molempia käsitteleviltä teoksilta on alkanut hiljalleen odottaa jotain 'aivan muuta'."
"Usein selkein Baltic Circlen teoksia yhteen liimaava tekijä ovat katsojat itse, tutut kasvot, jotka kiertävät esityksestä toiseen. Kuitenkin tänä vuonna teokset tuntuivat liittyvän ja jatkavan toistensa teemoja aivan erityisen sulavasti."
"Sky of Timen ominaislaadut palaavat ehkä pääsääntöisesti sen minimalismiin. Se ei stimuloi aisteja tai mahtaile vaikutelmilla. Kaikkiaan se vaikuttanee enemmän poissaolon, etäisyyden ja häilyvyyden kuin läsnäolon kautta."
