Taidekritiikkiä dialogina
"Teosten nimissä viitataan pyhiinvaeltajiin. Yhdessä kartalle sijoitetun Paratiisin kanssa ne vahvistavat ideaa maailmasta, jossa henkisyys on konkreettisesti läsnä, ja jossa Paratiisin voi löytää maan päältä."
"Väkivaltaa on elokuvassa melko vähän, mutta se on sitäkin intensiivisempää, sillä se on henkilökohtaista. Se on suoranaista raivoa siitä, että kaiken hyvän pitää mennä."
"Mietin, mitä teoksista voisi ottaa pois niin, että hahmoissa säilyisi nykyisen kaltainen tunnistettavuus. Entä kuinka paljon niihin voisi enää lisätä? Vastaus kumpaankin tuntuu olevan: ei mitään."
"Monesti kuulee puhuttavan ”ajattomasta” musiikista nimenomaan melodioille rakentuvien kitarapopkappaleiden kohdalla, mutta tällainen kuvailu sopii mielestäni, jos mihinkään, jopa paremmin IV:n kaltaiseen levyyn."
"Kiiski antaa erilaisten olemisen tapojen – lasten, tyttöjen, kivien, eläinten, planeettojen – nousta rauhallisella, jopa meditatiivisella tavalla esiin."
"Toinen mieleeni pulpahtanut lause oli Heideggerin kuuluisa ”Taideteoksen äärellä käymme jossain muualla kuin missä yleensä tapaamme olla”, tai sinnepäin. Sellaisenaan lause kuulostaa jopa itsestään selvältä, mutta Gottbergin maalauksissa tämä toteutui hyvin monitahoisesti."
"Tämä tuottaa Threnodyn kaltaisille teoksille eräänlaisen kaksoisvaikutuksen, jossa tulevaisuus on yhtä aikaa menetetty ja mahdollinen. Se ei minusta suoraan tee ehdotusta utopiaksi, vaan raivaa tilaa niiden synnylle."
”Levyä kuunnellessa tuntui, että pää tulvii hyviä huomioita ja yhteen nivoutuvia lankoja, mutta sitten mitään ei tulekaan ulos. Ehkä se johtuu lajin vieraudesta. Tilanne olisi ymmärrettävämpi, jos levy olisi jättänyt jotenkin kylmäksi, mutta asia ei ole niinkään – päinvastoin.”
"Yksi ikään kuin syvempi elementti, jota en paikanna pelkästään omaan kokemukseeni, on mielestäni tapa, jolla esitys viittaa elämiemme erillisyyteen ja erilaisuuteen silloinkin, kun olemme samassa tilassa."
"Lehdon hahmon tavassa suhtautua keppihevosiinsa oli jotain tavattoman vetoavaa. Siitä tuli mieleen sen eleen itsestään selvyys, jolla juuri lapset sielullistavat pehmolelujaan ja ylipäätään kiintyvät esineisiin."
Seiskan pojat 