"Oloni on elokuvan nähtyäni ristiriitainen. Titane on esimerkiksi visuaalisesti, kaikkine millenniaalisine karkkiväreineenkin, hyvin taidokas, rikas ja hallittu. Tarinan tasolla taas mietin välillä, että mikä hitto ranskalaisia risoo – voisitteko joskus suhtautua vaikka syömiseen ja seksuaalisuuteen jollain normaaliuden asteella."
Avainsana: arvio
Intiimin kosketus, Designmuseo
”Kehon ja vaatteen rajaa tulee helposti ajatelleeksi omien vaatteiden kautta, mutta selvimmin raja häipyy toisten ihmisten pukeutumista ajatellessa.”
Valtteri Raekallio: Uraanilamppu
"Kaikuisat äänet, joissa Salmenniemen teksti kuului, palauttavat mieleeni muistot lapsuuden kirkkokäynneistä, jossa papin puheet niin ikään hävisivät tilaan tullen sillä tavoin ylevimmiksi kertautuessaan kirkon seinissä, muuttuessaan melkein kuin akusmaattisiksi, mahdottomiksi paikantaa."
Kuunteleminen
"On kiinnostavaa, miten Kuuntelemisessa tulee samanaikaisesti yhteen jotain tosi pientä ja suurta. Äänihän on ihan mahtavan kokoista, niin isoa, että koko paikka tärisee. Mutta samalla se kuitenkin herkistää mitä pienimmille värähtelyille ja paineen tunnuille kehossa."
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi (Nuclear Blast)
"Joku kriitikko kuvaili levyn äänitekstuuria ”visvaiseksi”, eikä se toden totta kilkuta eteenpäin lasin- ja titaaninkiiltävänä. Teknologista äänenhallintaa onkin käytetty tavallaan itseään vastaan, ja itse yhdistän mielessäni esimerkiksi levyn särökitaroita ja synamattoja hämmentävänkin spontaanisti maahan ja omituisiin orgaanisiin mielikuviin."
Exit
"Sarja on tosi laadukas kaikkine yksityiskohtineen, mutta en – varsinkaan lopussa – päässyt kuitenkaan yli siitä, että se tuntui vähän sellaiselta rahoitusalaa opiskelevien kundien etkoilusarjalta."
Fantastic Death, Forum Box
"Kuolema ja sitä sivuava utooppisuus ovat kenties kaksi hallitsevinta teemaa tämän hetken taiteessa. Se johtunee siitä, että ne koskettavat kaikkia, mutta samalla molempia käsitteleviltä teoksilta on alkanut hiljalleen odottaa jotain 'aivan muuta'."
Baltic Circle 2019
"Usein selkein Baltic Circlen teoksia yhteen liimaava tekijä ovat katsojat itse, tutut kasvot, jotka kiertävät esityksestä toiseen. Kuitenkin tänä vuonna teokset tuntuivat liittyvän ja jatkavan toistensa teemoja aivan erityisen sulavasti."
Nora Fingscheidt: System Crasher
"Yksi raastavimpia puolia elokuvassa onkin tajuta, että Bennin ilon hetket ja säteilevät avuliaisuudet eivät ole aitoja ja pyyteettömiä, eivätkä ne edusta mitään totaliteetin murtumia, joista valo paistaa läpi. Loppupuolella tämä ulottuvuus nostetaan pintaan parilla erityisen voimakkaalla kohtauksella."
Tatsuo Miyajima: Sky of Time, EMMA
"Sky of Timen ominaislaadut palaavat ehkä pääsääntöisesti sen minimalismiin. Se ei stimuloi aisteja tai mahtaile vaikutelmilla. Kaikkiaan se vaikuttanee enemmän poissaolon, etäisyyden ja häilyvyyden kuin läsnäolon kautta."