”Levyä kuunnellessa tuntui, että pää tulvii hyviä huomioita ja yhteen nivoutuvia lankoja, mutta sitten mitään ei tulekaan ulos. Ehkä se johtuu lajin vieraudesta. Tilanne olisi ymmärrettävämpi, jos levy olisi jättänyt jotenkin kylmäksi, mutta asia ei ole niinkään – päinvastoin.”
Avainsana: arvio
Race Horse Company: Chevalier
"Lehdon hahmon tavassa suhtautua keppihevosiinsa oli jotain tavattoman vetoavaa. Siitä tuli mieleen sen eleen itsestään selvyys, jolla juuri lapset sielullistavat pehmolelujaan ja ylipäätään kiintyvät esineisiin."
Otto Byström: I feel, all the time, like a garbage fire, HAMin galleria
"Eniten jäänkin näyttelystä pohtimaan, millaista tämä tekijän kokema ahdistus on. Olisiko Shapeshifter-teos sitten jonkinlainen omakuva?"
Osavuosikatsaus, eli mitä on tullut tehtyä
"Keskustelumuoto on ehkä jo lähtökohtaisesti yleisempää populaarikulttuurin teosten arvioinnissa, ainakin jos lasketaan mukaan podcastit ja radio. Sen vuoksi pidän meidän osalta ihan virkistävänä sitä, että käymme juuri taidenäyttelyissä ym. joita ei ehkä samalla tavalla mielletä ”yhdessä” koettaviksi, tai ne eivät muodosta samalla tavalla yhteisesti koettuja ilmiöitä kuin populaarikulttuurin tuotteet, jolloin niistä ei myöskään keskustella julkisesti samalla tavalla."